Käsityötaidot ja moderni aikakausi

Vuosien varrella teknologian kehitys on vaikuttanut niin käsityöntekijöiden taskuihin kuin ostajien kiinnostukseenkin. Voidaankin sanoa, että ala on hiukan pienentynyt, mutta voi hyvin kaikesta huolimatta. Käsintehty esine tai vaate on ainutlaatuinen, siitä ei voi väitellä. Peruskoulutus on myös osa alan rekrytoivaa voimaa, sillä moni aikuinen käsityöläinen kertoo saaneensa nuorena innostuksen alaa kohtaan koulun yhteydessä. Kouluja voisikin kutsua liekinkantajiksi monessa maassa, kun puhutaan lasten kiinnostuksesta alaa kohtaan. Käsitöitä tekevät eniten naiset, mutta alalla on myös miehiä mukana.

Käsintehdyssä esineessä on enemmän tarinaa kuin massatuotetussa, ja laatu ja halu tuottaa uusia ainutlaatuisia esineitä ilmenevät vahvana alan töissä. Monet käsityöt ovat taidetta, ja ihmiset ovat valmiita maksamaan hieman enemmän näistä esineistä, sillä he tietävät, että yhden tuotteen valmistus on voinut kestää päiviä, viikkoja, tai jopa kuukausia sen suunnittelusta myyntipöydälle asti.

On sanomattakin selvää, että liukuhihnalla tehtyä ei voi verrata edellä mainittuun. Joka tapauksessa molemmilla on paikkansa ja ne kummatkin täyttävät tehtävänsä.

Internetin luomat mahdollisuudet

Viime vuosina yhä enemmän käsityöntekijöitä on hypännyt mukaan internetjunaan. On monta sivua, jotka tarjoavat mahdollisuuden luoda laadukkaan sivuston, jossa myydä töitään. Tätä kautta voi ajan mittaan luoda oman asiakaskunnan, ja mahdollistaa aktiivisemman ja isomman vierailumäärän myyjän sivulla kuin esimerkiksi torimyynti, joka ei useimmiten ole mahdollista ympärivuotisesti. Yhteydenotto ystäviin sosiaalisen median kautta voi ajan mittaan johtaa myynnin kasvuun tuttavapiirin ulkopuolellekin. Ehkä potentiaalinen asiakas haluaa vaikkapa sen lapsuuden kissaa muistuttavan pehmolelun, josta hän on aina haaveillut!

Nostalgia onkin monelle se syy, miksi käsintehdyt esineet ovat heille niin lähellä sydäntä. Tänä päivänä käsin tehty nallekarhu tai metalliauto on mieluisa monelle aikuiselle, joka on kasvanut aikana, jolloin massatuotantoa ei vielä ollut tai se ei ollut yhtä tavallista ja haluttua kuin nykyään. Vaikka nykyinen sukupolvi ei tätä nostalgisuuden tunnetta koe välttämättä yhtä vahvasti, pitävät internetissä toimivat tekijät huolen alan pysyvyydestä niin kauan kuin arvostusta ja markkinaa riittää.

Käsityötaidon säilyminen

Kun yhä enemmän asioita tuodaan internetiin, eikä massatuotanto osoita hidastumisen merkkejä, on fyysinen tarve sekä tehdä että kokea esineitä myös muuttumassa. Trendi on osittain kääntymässä yksilöllisemmäksi, samalla tavalla kuin ihmisten halu pysyä omana itsenään on jatkuvasti lisääntymässä. Kaikki tämä on erittäin positiivista käsityöalalle, koska se takaa ihmisille sen mitä he haluavat ja samalla myös monen ihmisen elinkeinon. Moni käsityöläinen ei useinkaan ole rikkaammasta päästä ja siksi on hyvä, että tätä työtä tekeviä tuetaan.

Käsitöiden tekemistä on perinteisesti pidetty vanhempien naisten harrastuksena, mutta fakta on, että nykyaikana käsitöitä tehdään yhteiskunnan jokaisella portaalla. Käsitöitä tekevät niin nuoret miehet kuin uralleen omistautuneet naisetkin. Käsityöt tarjoavat mahdollisuuden stressinhallintaan sekä itseilmaisuun. Trendit tulevat ja menevät, mutta hiljaiset lait, jotka määrittävät nykyajan ostovimman eivät ole osa käsityön tekijöiden motivaatiota. Heille kaunis lopputulos, yksityiskohdat ja useimmilla esineiden pitkä ikä, niin tunnetasolla kuin konkreettisestikin, merkitsevät todellista laatua sekä heille itselleen että ostajakunnalle.

Erilaiset kulttuurit ja ihmisluonto

Viime vuosikymmenten aikana esimerkiksi Amerikka on nähnyt maan autoilualan yrityksiä kaatuvan yksi toisensa jälkeen. Se on surullista, mutta osittain se on myös luonut olosuhteet uudenlaisen amerikkalaisen teollisuuden nousuun. Nimittäin sen, joka ottaa huomioon inhimillisen potentiaalin ja antaa äänen heille, joilla ei välttämättä aina ole sitä. Kyseessä ovat tietysti käsityöläiset ja käsintehdyn tuotteen ostaminen onkin alan turvaamista, ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Ja kuka tietää, ehkäpä kokonaiset kaupungit voivat saada uuden elämän tätä kautta?

On aina ollut osa ihmisluontoa arvostaa luomisen paloa ja kun luot jotain, jätät väistämättä jotain itsestäsi osaksi sitä. Kun olet tehnyt valmiiksi työsi, koet ylpeyttä teoksesta, koska tiedät itse tehneesi sen. Kun ostat jotain, joka ei ole sinun tekemäsi, heijastat myös itseäsi ostoksessa. Se on joko väri, materiaali, muoto, tai yksinkertaisesti mielentilasi juuri sillä hetkellä. Esine tai tuote, joka on luotu sydämestä ja ajatuksella, tulee aina olemaan tärkeä asia monelle ihmiselle.

Kaikki on kauniimpaa sydämellä tehtynä

Voit tarjota vieraillesi kylmän massatuotetun kakun, tai sen minkä äitisi opetti sinua tekemään. Ensi mainittu täyttää tehtävänsä, mutta ei kosketa sinun eikä vieraidesi sydämiä koskaan samalla tavalla kuin äitisi resepti. Muutosta on todellakin tapahtumassa ihmisten kulutuksessa, ja moni ihminen onkin jo huomannut että tunne, joka on käsintehdyssä esineessä, on vahvempi kuin massatuotetussa. Ihmiset ovat jo alkaneet unelmoida asioista, joita ei vielä ole olemassa. Tämä on hienoa – nyt vain kannattaa panna toimeksi, ja muuttaa ne todeksi.

Käsityötä tehdään ilon, kunnioituksen ja ylpeyden ilmapiirissä

Jos tutkii luovan henkilön työtilaa huomaa nopeasti, että tilassa vallitsee ilon, kunnioituksen ja ylpeyden ilmapiiri. Nämä samat tunteet ovat kuin painettuina itse esineen yksityiskohtiin. Kuvittele esimerkiksi, että jokainen silmukka, joka muodostaa käsin neulotun vaatteen, kosketti kerran tekijän kättä, joka loi tarkasti ja harkitusti vaatteen alusta loppuun. Kuka ei siis pitäisi erityistä huolta tällaisesta teoksesta? On esine tehty sitten Afrikassa tai Ruotsissa tai missä muualla tahansa, kiintymyksen tunne pysyy ja on osa niin ihmisen yhteiskuntaa kuin historiaakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *